Kuva: Kustannusosakeyhtiö Otavan julkaisemasta kirjasta Fedja-setä. © Kustannusosakeyhtiö Otava, kuvittaja Gennadi Kalinovski ja graafinen suunnittelija Markus Pyörälä.

Fedja-setä, kissa ja koira

Ensi-ilta Kansallisteatterin Willensaunassa 7.3.2012.

Poika nimeltä Fedja-setä karkaa kotoaan Matroskin-kissan kanssa, sillä Fedjan äiti ei voi sietää kissoja. Matkalla Fedja ja Matroskin kohtaavat Musti-koiran ja kolmikko lyö hynttyyt yhteen. He muuttavat maalle, jossa sattuu ja tapahtuu monenmoista. Tutuiksi tulevat niin utelias posteljooni Petškin kuin kaalipiirakalle perso traktori!

Eduard Uspenskin rakastetun Fedja-sedän seikkailut hurmaavat lapset ja vanhemmat hulvattomalla huumorillaan ja nokkelalla sanailullaan. Vuonna 1974 ilmestynyt Fedja-setä, kissa ja koira on Eduard Uspenskin Fedja-tarinoista ensimmäinen ja suosituin.

Esitys sopii perheen pienimmille, noin kolmesta ikävuodesta ylöspäin. Iltanäytäntöjen alkamisaika on kello 18.30.

ROOLEISSA Esa-Matti Lång, Harri Nousiainen, Jouko Keskinen, Karin Pacius, Petri Liski, Emmi Pesonen ja Maija Ruuskanen
SUOMENNOS Martti Anhava
OHJAUS JA DRAMATISOINTI Jukka Rantanen
LAVASTUS JA PUVUT Anna Sinkkonen
MUSIIKKI Maija Ruuskanen
VALOT Ilkka Niskanen
ÄÄNET Juha Kerkola
NAAMIOINTI Petra Kuntsi

www.kansallisteatteri.fi